Ajankohtaista

11 joulukuun, 2017

Uusi asiakastyytyväisyystutkimus on valmistunut!

Vuosittain tehtävä mittaus tehdään Sertifioidun tutkimusyhtiön toimesta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää sähkön siirtoyhtiöiden asiakkaiden tyytyväisyyttä yhtiön toimintaan ja palveluihin sekä löytää toiminnan keskeiset kehittämiskohteet ja vahvuudet.

Olemme iloisia tutkimustuloksesta kokonaisuudessaan. Tutkimuksen mukaan saimme verkkoyhtiöitä vertailevassa tutkimuksessa keskiarvoa paremman tuloksen.  Yrityksemme kanssa on myös asioitu enemmän viime vuonna kuin keskimäärin verkkoyhtiöissä. Se kertonee ja tulkitsemme sen halustamme palvella asiakkaita hnekilökohtaisesti ja paikallisesti. Myös tyytyväisyys yhtiömme toimintaa kohtaan on keskiarvoa parempi.

Vertailussa omaa toimintaamme edelliseen vuoteen jäimme hiukan. Tuloksen syytä pohdimme ja mietimme toimintoja, jotka palvelevat sekä meitä yhtiönä, että teitä asiakkaana.  Yksi konkreettinen ja näkyvä tekemisemme on ollut aktiivinen tiedottamisen lisääminen.  Vuoden aikana olimme esillä eri toimipaikkakunnilla ja Asiakaspolar -lehteen teimme paikallisesti juttuja. Myös uudet kotisivut ovat palvelultaan entisiä kotisivuja laajemmat. Toivommekin, että löydätte ohjeita, vinkkejä ja muuta tarvittavaa tietoa sivuiltamme. Ne palvelevat vuorokauden ajasta riippumatta.  Odotamme sinulta asiakaspalautetta, jotta voimme kehittää toimintojamme ja palvella entistäkin kattavammin ja juuri silloin kun se sinulle sopisi.

Tästä on hyvä kaikkien jatkaa kohti valoisampaa vuotta  2018!

Tutustu asiakastyytyväisyys tutkimukseen laajemmin Täältä